Kirjaudu

Kaiken sen arvoista

Moikka, täällä kirjottelee Kerttu Mettälä, ensimmäisen vuoden oikkari Lexissä. Tänään haluaisin kertoa teille mun kokemuksen oikikseen hakemisesta, mikä tapahtui keväällä 2020. Ensimmäiseksi haluun kuitenkin palata hetkeen, jolloin sain tietää päässeeni oikikseen, joten aloitetaan siitä:

On 7. päivä heinäkuuta 2020. Olen tavallisen mukaisesti töissä, ja lähden juuri ensimmäiselle tauolleni. Taukotilaan kävellessäni katson puhelintani ja huomaan, että yksi ystävistäni, joka on myös osallistunut keväällä oikeustieteellisen pääsykokeisiin, on laittanut minulle viestiä. Viestit ovat kuta kuinkin täynnä huutomerkkejä ja lyhyitä lauseita, mutta tärkein tulee selville: pääsykokeiden tulokset ovat tulleet. Sydämeni pysähtyy, ja alan miettimään, katsonko tulokset nyt vai vasta työpäivän jälkeen. Päätän kuitenkin katsoa tuloksen heti, kärsimätön kun olen... Kirjaudun opintopolkuun kädet täristen, samalla kun sydämeni tykyttää kovempaa kuin koskaan. Ja sitten näen sen: olen päässyt Turun oikeustieteelliseen. Alan välittömästi itkemään (onnesta tietysti!) ja meinaan lyyhistyä täysin, mutta onneksi yksi työkavereistani on seissyt vieressäni katsomassa miten kävi, ja ottaa minut isoon halaukseen. Loppu työpäivä meneekin aivan täydellisessä onnellisuuspilvessä, mihin kuuluu soitto vanhemmille, ilmoitus kavereille ja hymy, jota mikään asia ei saa poistettua suultani. Töiden jälkeen koko loppupäiväni menee yhdessä sumussa, sillä en vain voi uskoa, mitä juuri oli tapahtunut. Seuraavana päivänä juhlimme vanhempieni kanssa kouluun pääsyäni, ja silloin aloin vasta kunnolla tajuta, mitä oli tapahtunut, ja samalla ajattelin; tämä oli sen kaiken arvoista.

Mitä sitten tarkoitan tällä ”kaiken arvoisella”? Noh, sen saa selville, kun menemme takaisin aina vuoden 2020 kevääseen, jolloin pääsykoekirjat julkaistiin. Ennen kirjojen julkaisemista olin käyttänyt muutaman viikon pelkästään siihen, että rentouduin ja vietin aikaa perheeni sekä ystävieni kanssa. Olin myös valmennuskurssilla, joka oli alkanut jo ennen kirjojen julkaisua. Valmennuskurssilla käytiin läpi luku- ja vastaustekniikkaa ja aineistotehtäviin vastaamista, joten valmennuskurssi valmisti minut hyvin tulevaan luku-urakkaan. Kun pääsykoekirjat sitten julkaistiin, aloitin heti innokkaasti niihin tutustumisen, kuitenkin vielä suhteellisen rennolla otteella. Ensimmäiset päivät menivät lähinnä vain kirjoihin tutustumiseen ja tällöin pidin lukupäivänikin huomattavasti lyhyempinä.

Koko luku-urakan ajan käytin lähtökohtaisesti itselleni hyväksi kokemaani tekniikkaa, joka sisälsi aina 45-50 minuuttia lukemista putkeen, ja sen jälkeen 5-10 minuutin tauon. Pääsykoekirjojen lukemisen ohella katsoin myös valmennuskurssini luentoja, jotka antoivat hyvää tukea itseopiskelulle. Lisäksi päivään mahtui aina useampi pidempi tauko, jolloin söin ja katsoin samalla yleensä Netflixiä. Ensimmäisen ja toisen viikon aikana lukupäiväni olivat muistaakseni n. 6-8h, mihin kuului myös useampia taukoja. Samalla päiviini mahtui urheilua ja jonkin verran vapaa-aikaakin. Kolmannella viikolla kiristin lukutahtiani, ja luin joka päivä n. 8-10h. Tällöin jätin jo raskaamman urheilun pois, koska koin jo pelkän lukemisen olevan tarpeeksi kuluttavaa. Kävin kuitenkin joka aamu kävelyllä, ennen kuin söin aamupalaa ja aloin lukemaan. Tämä oli hyvä tapa herätellä kroppaa ja päätä tulevaan lukupäivään. Tämän lisäksi pyrin pitämään kaikkina näinä kolmena viikkona sunnuntain vapaana, tai vähintään huomattavasti kevyempänä. Tällä oli myös huomattava vaikutus palautumiseeni ja siihen, etten palanut loppuun urakan aikana.

Loppuun palaminen kävi kuitenkin itselläni hyvin lähellä. Oli neljäs, ja samalla viimeinen, lukuviikko ennen pääsykokeen ensimmäistä osaa. Olin lukenut koko pitkän maanantaipäivän ja päätin sitten tietysti lukupäivän lopuksi alkaa perehtymään valmennuskurssin esseekysymyksiin, jotka liittyivät kaikki pääsykoekirjoihin. Aloin selaamaan näitä kysymyksiä läpi, ja samalla minusta tuntui, etten olisi osannut vastata yhteenkään niistä. Samalla mielessäni pyöri se, ettei valmennuskurssini välikokeetkaan olleet sujuneet kovin mallikkaasti. Ahdistuksen tunne kasvoi hetkessä järkyttävän suureksi, enkä nähnyt muuta mahdollisuutta kuin soittaa vanhemmilleni Facetimessa. Seuraavan puolen tunnin ajan sitten itkinkin suoraa putkea vanhemmilleni Facetimen välityksellä, mutta tämä todellakin kannatti. Kun itku loppui, sain itseni rauhoittumaan, tein iltatoimeni ja päätin, että huomenna on uusi päivä. Ja niin se menikin, sillä seuraavana päivänä lukeminen sujuikin taas aivan uudella boostilla.

Kun pääsykokeen ensimmäinen osa oli ohi, olin jo aika lopussa. Yritin seuraavana päivänä lukea, mutta mikään ei tuntunut jäävän mieleen. Täten päätin keskeyttää lukupäiväni ja antaa itselleni luvan rentoutua loppupäivän. Seuraavana päivänä kokeilin uudestaan, ja tällöin lukeminen alkoikin taas etenemään tavalliseen tyyliin. Koko viikon, ennen pääsykokeen toista osaa, minulla kuitenkin oli hyvin vahva tunne siitä, etten osaa mitään. Tämä oli hyvin ahdistavaa ja samalla turhauttavaa, koska tiesin lukeneeni niin paljon kuin yksinkertaisesti vain pystyin. Puhuin tästä kuitenkin onneksi vanhempieni kanssa, ja heillä oli tähän joka kerta sama vastaus; kun alkaa tuntumaan siltä, ettei osaa mitään, se on hyvä merkki. Ja pääsykokeen toisessa osassa se tulikin siten todistettua, että itseni kohdalla tämä oli ainakin ollut hyvä merkki, sillä päästäni vain pulppusi jatkuvasti uusia asioita, joita halusin vastauksiini kirjoittaa. Kun pääsykokeen toinen osa oli ohi, en olisi voinut olla helpottuneempi. Edelliset viisi viikkoa olivat olleet sekä henkisesti että fyysisesti todella raskaita. Samalla kuitenkin itselleni tuli hyvin vahva ylpeyden tunne siitä, että olin selvinnyt koko luku-urakasta, ja nyt pääsisin nauttimaan kesälomasta. Ja vaikka seuraava kuukausi kuluikin pääsykokeiden tuloksia odotellessa, otin samalla kaiken ilon irti kesästä, sillä sen olin todellakin ansainnut, ja niin oli myös jokainen muu pääsykoeurakan läpi käynyt!

Alussa mainitsemani ”kaiken arvoista” tarkoittaa siis kaikkea yllä kertomaani: pitkiä lukupäiviä, itsensä kyseenalaistamista ja usean viikon kovaa puristusta henkisesti ja fyysisesti. Vaikka lista saattaa kuulostaa kamalan raskaalta ja ehkä jopa vähän synkältä, voin silti todeta, että se on todellakin sen mahdollisen opiskelupaikan arvoista! Ja mitä sitten tulee tähän luku-urakkaan, joka oletettavasti ainakin teillä joillain tätä blogikirjoitusta lukevilla on edessänne, se on loppujen lopuksi todella lyhyt aika elämästä. Tärkeimpinä avaimina luku-urakasta selviämiseen nimeäisin seuraavat asiat: riittävä uni, ruoka ja ulkoilu, tarpeeksi taukoja ja mahdollisesti myös vapaapäiviä sekä se kaikista tärkein, OLE ITSELLESI ARMOLLINEN JA TUKEUDU LÄHEISIMPIISI. Vaikka joku päivä tuntuisikin, ettei lukeminen suju ollenkaan eikä mikään jää mieleen, se on vain yksi päivä, ja aina odottaa parempi päivä edessäpäin. Ja sitten kun niitä huonompia päiviä mahdollisesti tulee eteen, läheiset ovat usein se kaikista suurin voimavara, joka auttaa jaksamaan eteenpäin.

Toivon, että mun oma tarina antoi mahdollisesti juuri sulle vielä lisää intoa hakea oikikseen, ja lisäksi haluan toivottaa kaikille tulevan kevään hakijoille ihan superisti tsemppiä tulevaan luku-urakkaan! Ja jos joku nyt vielä jäi miettimään tulevan luku-urakan raskautta, toistan toteamani vielä kerran: SE ON SEN KAIKEN ARVOISTA <3