Kirjaudu

Kaksinkertainen oikkari!

 

Tässä blogitekstissä ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Ella kertoo oikeustieteelliseen hakemisesta!

Olen Ella, 20-vuotias turkulainen ensimmäisen vuoden opiskelija Turun oikeustieteellisessä. Hain oikikseen ensimmäistä kertaa suoraan lukiosta, jolloin sain paikan Itä-Suomen yliopistosta. Kun olin reissannut edestakaisin Turku-Joensuu väliä yli puolet vuodesta, päätin vielä koittaa onneani ja hakea uudestaan
Turkuun. Tällä kertaa sain reilusti enemmän pisteitä kuin ensimmäisellä hakukerrallani, ja nyt kerronkin viime kevään lukutaktiikastani.

Kun sain pääsykoekirjat käsiini, aloitin lukemalla ne kerran läpi ilman yliviivauksien tai muistiinpanojen tekemistä. Pyrin lukemaan kirjat siten, että saisin kokonaiskuvat niistä ja olisin perillä siitä, mitä niissä käsitellään ja miten ne rakentuvat. Luin suhteellisen hitaasti, mutta en varta vasten yrittänyt painaa muistiini vielä mitään yksityiskohtia. Tähän meni pari ensimmäistä lukupäivääni. Varsinkin ensimmäisellä lukukerralla kirjat saattavat tuntua todella vaikeaselkoisilta, mutta ei kannata huolestua: niin ne tuntuvat muidenkin hakijoiden mielestä. Lisäksi oppiessa kirjojen sisältöä kevään mittaan lukeminen alkaa tuntumaan erittäin palkitsevalta ja välillä hauskaltakin!

Toisella lukukerralla otin hitaamman lukurytmin - nyt koitin painaa mieleeni sisällön paremmin. Tein yliviivauksia ja muistikortteja termeistä (toiselle puolelle muistilappua termi ja toiselle selitys). Yliviivaukseen skeptisesti suhtautuville haluan sanoa sen verran, että en itsekään ollut koskaan ennen oikikseen hakemista käyttänyt yliviivausta osana oppimistani vaan olin ennemminkin pitänyt sitä vähän ylimääräisenä hifistelynä. Yliviivauksien tekeminen on kuitenkin mielestäni todella toimiva tapa hahmottaa pääsykoekirjojen sisältöä. Minulla oli neljä kynää, joilla jokaisella oli oma tehtävänsä: yhdellä alleviivasin termin ja sen selityksen, toisella lainkohdat, kolmannella poikkeukset pääsääntöön ja neljännellä yleisesti keskeisimmät asiat. Mielestäni tämä selkeytti huomattavasti lukiessa kirjoja uudestaan.

Myöhemmillä lukukerroillani käyttämiäni oppimistekniikoita oli esimerkiksi ajatuskarttojen ja perinteisten muistiinpanojen teko. Pykäliä ja listoja opettelin usein siten, että pyrin kirjoittamaan kohdan ulkomuistista vihkooni, ja tämän jälkeen korjasin virheeni katsomalla oikean version kirjasta. Yleensä luin yhtä kirjaa yhden päivän, eli luin niitä tasaisesti viiden viikon ajan. Pääsykoetta edeltävänä päivänä kertailin oppimaani ja lopetin lukemisen kuudelta, mutta suosittelen päättämään lukupäivän vaikka aamupäivällä kahdeltatoista, jos siltä tuntuu. On tärkeää, että pääsykokeeseen ei mene ylikierroksilla, vaan on rauhallinen ja virkeä olo.

Pääsykokeisiin lukeminen oli todella intensiivistä. Opiskelin kirjastossa, koska koin pystyväni keskittymään siellä paremmin. Ensimmäiset pari viikkoa luin kahdeksan tuntia päivässä, yleensä yhdeksästä kuuteen (tunnin ruokatauko). Kolmannella viikolla nostin tuntimäärää tunnilla yhdeksään. Kaksi viimeistä viikkoa luin aamuyhdeksästä iltayhdeksään siten, että mukana oli pari ruokataukoa ja muita lyhyempiä pausseja. Koko viiden viikon ajan käytin n. 2-3 ensimmäistä tuntia päivästä siihen, että kertasin sen, mitä edellisenä päivänä olin lukenut. Kertaaminen tuntuu välillä turhauttavalta, kun haluaisi päästä jo uuteen aiheeseen. Siitä ei kuitenkaan kannata tinkiä, koska usealla oikkarilla juuri kertaaminen on ollut avainasemassa sisäänpääsyn kannalta.

Oman kokemukseni perusteella on tärkeää pyhittää vapaa-aika kokonaan täysin muille asioille kuin pääsykoemateriaalin ajattelemiselle. Pidin pääsykokeisiin lukemisen aikana yhden kokonaisen vapaapäivän ja iltaisin tapasin viettää aikaa kavereiden kanssa esimerkiksi käymällä kävelyllä tai pyöräilemässä. Nukkumaan menin yleensä klo 12 ja nukuin noin 8 tuntia, jonka koin sopivaksi. Pääsykokeisiin lukemiseen ja niissä menestymiseen tarvitaan paljon työtä ja itsekuria. Jos kuitenkin kuukauden jaksaa painaa täysillä, tekee itselleen huikean palveluksen ajatellen tulevaisuutta!

– Ella