Kirjaudu

Kolmas kerta toden sanoi

Moikka! Täällä kirjoittelee Eve, ensimmäisen vuoden oikkari Turun yliopistosta ja yksi tämän vuoden LexKurssien tutoreista. Tässä blogikirjoituksessa ajattelin kertoa minun matkastani oikikseen ja siitä, millainen se on ollut ja mitä siihen on sisältynyt matkan varrella ennen kuin tiedekunnan ovet avautuivat vihdoin minullekin. 

Aloitetaan keväästä 2018, kun hain ensimmäisen kerran oikikseen suoraan kirjoitusten jälkeen. Olin ottanut kattavan valmennuskurssin ja se alkoi luku- ja vastaustekniikalla ja yleisellä oikeustieteelliseen tekstiin tutustumisella jo kirjoitusten ollessa vielä käynnissä. Olihan se kaikki uutta ja erilaista verrattuna lukion kirjoihin ja vaikka kirjoituksiin lukemiseen verrattuna. Tiesin kuitenkin alusta asti, että töitä on tehtävä ja luettava paljon. Muistan, kuinka odottelin innoissani pääsykoekirjoja ja sain pidettyä onneksi parin viikon hengähdystauon kirjoitusten jälkeen ennen kuin kirjat tulivat ja oli aika aloittaa lukeminen. Päivät luin ja illat istuin valmennuskurssiluennoilla. Sisäänpääsy ensimmäisellä yrittämällä kaatui kuitenkin siihen, etten opetellut tarpeeksi tarkkaan asioita enkä sisäistänyt kaikkea lukemaani, niin hyvin kuin olisi voinut. Yksi aineistomonivalintatehtävä kaatoi sisäänpääsyni ja jäin jo monivalintoihin enkä päässyt niistä jatkoon. Kun tulokset tulivat kesällä, olin silloin au-pairina Saksassa ja muistan, kuinka soitin äidilleni Suomeen ja itkin pettymystä monen tunnin ajan puhelimessa. Se oli kova paikka varsinkin, kun ei ollut perhettä tai ystäviä lähellä. Mutta onneksi sain hostperheeltäni tukea ja ymmärrystä. Olin ajatellut ja lähtenyt sillä asenteella yrittämään oikikseen, että pääsisin heti ekalla sisään ja suoraan lukiosta yliopistoon. Näin jälkeen päin ajateltuna onneksi ”jouduin” viettämään välivuoden ja kasvamaan ensin ihmisenä. 

Kesällä oli mietinnän paikka, mitä tekisin syksyllä ja päädyin muutaman viikon kotona Suomessa vietetyn loman jälkeen lähtemään uudestaan au-pairiksi uuteen perheeseen ja maahan. Se oli paras päätös, minkä olen tähän mennessä tehnyt! Vietin Genevessä vuorten ympäröimässä upeassa kaupungissa syksyn ja palasin monta hienoa ikimuistoista kokemusta rikkaampana takaisin jouluksi kotiin. Kannustan kaikkia sitten, kun joskus toivottavasti maailmantilanne taas sallii, niin lähtemään välivuodeksi ulkomaille, jos opiskelupaikka ei irtoa ja on siihen mahdollisuus. 

Välivuoden aikana tahtoni ja motivaationi päästä oikikseen oli vain kasvanut entisestään ja olin täynnä motivaatiota, kun toinen pääsykoekevät alkoi. Kaikki tuntui helpommalta, kun oli jo kokenut luku-urakan aikaisemmin ja tiesi, mikä toimii itsellä ja mikä ei. Tiesi myös enemmän siitä, mitä oikikseen pääseminen oikeasti vaatii ja olin myös käynyt läpi, mitä voisin parantaa edellisestä kerrasta. Tein hyvissä ajoin alustavan lukusuunnitelman ja heti kun kirjat tulivat, täydensin sitä ja asetin viikkotavoitteita sekä tavoitteita, milloin esimerkiksi kirjat tuli olla luettuna kaksi kertaa. Päädyin valitsemaan LexKurssien Intensiivi-kurssin tällä kertaa ja koin, että siitä oli aidosti hyötyä. Kävin joka hakukerralla jonkun valmennuskurssin ja suosittelen lämpimästi ottamaan valmennuskurssin oman lukemisen tueksi. Luin paljon, noin 6-10h joka päivä kiristäen loppua kohden. Onnistuin valmennuskurssin harkkapääsykokeissa hyvin ja minulla oli aika varma fiilis ennen pääsykoetta. Tuntui, että olin antanut ihan kaikkeni ja olin jaksanut loppuun asti täysillä, mutta silti minulla kävi se kaikkein ikävin tuuri ikinä, kun jäin pisteen päähän opiskelupaikasta. Yksi väärä monivalinta liikaa vei minulta unelmien koulupaikan. Pettymys oli aivan valtava ja teetin oikaisuvaatimuksenkin juristin toimesta, joka ei valitettavasti menestynyt. Näin jälkikäteen ajateltuna onneksi en lähtenyt silloin Lappiin, vaan pääsin seuraavana vuonna sitten ykköstoiveeseeni Turkuun opiskelemaan.

Toisen välivuoden vietin Turun kristillisen opiston oikislinjalla tehden avoimen yliopiston kursseja ja olin töissä. Vuosi oikislinjalla opetti paljon ja oli varmasti ratkaiseva tekijä sisäänpääsyssä. Voin lämpimästi suositella kansanopiston oikislinjaa! Ennen kolmannen pääsykoekevään alkua pidin 3 viikon loman ja lopetin myös työt, että pystyn oikeasti lataamaan akkuja luku-urakkaa varten ja silloin kaikki olivatkin vallitsevan tilanteen takia aika lailla kotona. Koronan takia myös oikislinjan intensiivijakso kohti pääsykoetta oli harmillisesti etänä ja pääsykokeiden järjestäminen epävarmaa, miten ne tullaan järjestämään, joka aiheutti paljon lisähuolta ja stressiä. Luin taas paljon loppua kohden kiristäen, mutta tein myös joka ilta edes pienen kävelylenkin ja näin kerran viikossa ystäviä. Perheen, muiden läheisten ja ystävien tuki on ollut jokaisena keväänä täysin korvaamatonta. Mulla oli oma viikon kohokohta, kun perjantaisin sain tilata mitä tahansa Woltista ja pidin pe illat vapaana ja katsoin jotain sarjaa. Suosittelen keksimään jonkun oman pienen jutun, joka piristää luku-urakan aikana. Annoin taas kaikkeni ja raivasin kaiken muun elämän pois, että pystyin keskittymään täysillä lukemiseen. Olin päättänyt, että tästä tulee minun viimeinen pääsykoekevääni ja tahtotila oli korkea sekä olin sisuuntunut pettymysten jälkeen. Pääsykoe oli kaksivaiheinen ja todella erilainen, mihin oli koko vuoden valmistautunut. Onneksi pääsin ensimmäisestä vaiheesta läpi kirkkaasti toiseen vaiheeseen ja uskoin itseeni koko luku-urakan ajan. Menin luottavaisin fiiliksin pääsykokeen toiseen vaiheeseen ja siitä jäi varma fiilis. Tiesin, että tämän on pakko riittää opiskelupaikkaan. Olin aivan loppu pääsykokeen jälkeen niin henkisesti kuin fyysisesti. 

Se fiilis, kun pettymysten ja kaiken työn jälkeen lukee opintopolussa hyväksytty ja vielä Turkuun, niin sitä ei pysty sanoin kuvailla, kuinka onnellinen silloin on ja itkee vain onnesta. Ehdottomasti elämäni hienoin hetki ja paras fiilis, kun sai tärisevin käsin soittaa äidille ja huutaa puhelimeen, että ”mä pääsin sisään Turkuun ja musta tulee juristi”. Hetkeen ei se hymy hyytynyt eikä valtava onnistumisen tunnesiitä, että on vihdoin saavuttanut yhden isoimmista unelmista ja vihdoin kova työ palkittiin. Kolmas kerta todella toden sanoi ja pääsin ihan heittämällä sisään. 

Haluan tällä kirjoituksella antaa toivoa ja uskoa niille, jotka ehkä ovat hakeneet jo oikikseen ennen tai ovat hakemassa ekaa kertaa, että kun vain uskoo itseensä, on valmis tekemään töitä ja eikä luovuta, niin varmasti ovet avautuvat ja saa opiskelupaikan vielä jonain päivänä. Kaikki on mahdollista! Valmistautukaa huolella ja levätkää tarpeeksi ennen kuin kirjat tulee. 

Tsemppiä hurjasti kaikille hakijoille lukemiseen ja pääsykokeeseen! Toivottavasti nähdään tiedekunnassa! Te pystytte siihen ja kova työ palkitaan opiskelupaikalla ensi syksynä! 

Tsemppiterkuin, 

Eve