Kirjaudu

Lopussa kaikki palaset loksahtavat kohdilleen!

 

Moikka kaikki!   

Täällä kirjoittelee Emma, 19-vuotias Lexiläinen fuksi. Olen siis aloittanut opintoni syksyllä 2018 Turun oikiksessa. Turkuun päädyin opiskelujen perässä, alun perin olen kotoisin Kotkasta. Opiskelemaan lähtö oli suuri muutos myös siinä mielessä, että muutin enimmäistä kertaa pois kotoa. Ylioppilaaksi valmistuin keväällä 2017, eikä minulla ole muuta korkeakoulutaustaa. Lukion jälkeen en ollut varma mitä tahdoin tehdä, ja kesän jälkeen alkoikin välivuosi.

Idea oikikseen hakemisesta alkoi kehittyä vasta välivuoden syksyllä. Pidin (ja pidän edelleen) välivuoden pitämistä minulle hyvänä päätöksenä, mutta samalla olin vakuuttunut, etten halua pitää toista samanlaista. Tutkin syksyn mittaan  koulutuksia laidasta laitaan. Päädyin muutaman kuukauden harkinnan jälkeen hakemaan oikikseen, sillä se mahdollisti työskentelyn ammateissa, jotka oikeasti kiinnostivat minua. Oikikseen hakeminen tuntui samalla hypyltä tuntemattomaan, sillä en ollut lukion aikana lukenut yhtäkään valinnaista yhteiskuntaopin tms. kurssia, vaan olin opiskellut fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa.

Lukujännitys minulla alkoi kovin aikaisin ja odottelin kuumeisesti kirjojen saapumista. Olin kuullut ystäviltäni luku-urakan vaativuudesta, ja siskoni sanoi minulle: ”Jos sulla ei oo tän ajan jälkeen silmäpusseja, et oo lukenu kunnolla”. Niinpä halusin kirjat mahdollisimman nopeasti eteeni, jotta lukeminen olisi myös nopeasti ohi. Tämä oli siis ensimmäinen hakukertani, enkä oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Haastavaa oli löytää itselle toimiva lukemistapa. Olin kirjannut kaikki vinkit ylös; tee aikataulu, pidä kirjaa lukemisesta, tee muistiinpanoja, tee tehtäviä, alleviivaa, yliviivaa, kertaa… Siksi toivonkin, että olisin vaikka parin ensimmäisen päivän aikana (tai jopa jo ennen lukemisen aloittamista) tiennyt, mikä opiskelutaktiikka toimisi juuri minulle. Itse olin lukiossa aika laiska, ja opiskeluni oli lähinnä viimeisen illan kertaamista.

Oli kolme asiaa, joista otin itse heti kopin. Ensinnäkin kirjasin kaikki lukutuntini (ja minuuttini) ylös. Vaikka aikataulutukseni oli heikkoa, oli silti tärkeää nähdä kuinka paljon oikeastaan luin, ja mitä milloinkin luin. Toiseksi työstin kirjaa eri tavoin. Vaikka perinteinen lukeminen oli minulle ehkä tärkeintä, tekstin muokkaaminen omassa mielessä eri muotoihin toimi. Tein siis jokaisesta kirjasta muistiinpanot noin kolmeen kertaan. Joka kerralla kirjoitin ylös ne asiat, joita en osannut. Tein myös yli- ja alleviivauksia. Se helpotti kirjojen tekstin jäsentämistä. Samaa tekivät väliotsikot, jotka kirjoitin jokaisen kappaleen marginaaliin. Kolmanneksi päätin, että en olisi kevään jälkeen aivan rikki. Niinpä varmistin, että sain tarpeeksi lepoa. Lepoon liittyvät riittävän unen lisäksi myös tauot lukemisen keskellä. Itse pidin aina tauon, kun huomasin, että lukemiseni ei ole enää tehokasta. Tauko saattoi olla 5 minuuttia, 15 minuuttia, 1 tunti tai vaikka 2 tuntia. Kun pitää tarpeeksi taukoja, myös lukeminen tuntuu kevyemmältä. Itse pidin koko lukuaikana vain yhden vapaapäivän, ja se oli koetta edeltävä päivä. Toki minulla oli myös muutama kevyempi, noin neljän tunnin päivä, kun oli esimerkiksi valmennuskurssia, välikoe tai kun matkustin käymään kotona (asuin kevään ajan isovanhemmillani).

Tärkeänä pidin myös sitä, että lukiessani puhelimeni oli aina pois päältä ja laukun pohjalla. Kello minulla oli ranteessa. Taukojen aikana saatoin sitten nopeasti tarkistaa mitä maailmalla tapahtui. Omaksi onnekseni olin hyvä unohtamaan kirjat iltaisin; saatoin hyvällä omatunnolla käydä lenkillä, katsoa telkkaria ja sain myös hyvin unta. Mielestäni stressaavinta oli se, että pitkään tuntui etten oikeasti osannut mitään. Vasta lopussa kaikki palaset alkoivat loksahdella kohdilleen ja huomasikin osaavansa enemmän kuin luuli. Lisäksi en tehnyt kovinkaan paljon valmiita tehtäviä itse, mutta viimeisenä kertauksena luin ne läpi ja katsoin vastaukset.

Valintakoepäivänä olin yllättävän tyyni. En stressannut lähes ollenkaan, sillä lähes kaikki jännitys oli jo ehtinyt purkautua edeltävänä päivänä, jolloin jännitin kovasti. Koetta edeltävänä iltana vain tajusin, että olin tehnyt kaiken, mitä minun oli ylipäätään mahdollista tehdä. Kokeessa suurimmaksi ongelmaksi tuli ajankäyttö. Tehtävientekojärjestys oli huono, ja kirjoitin aivan viimeiseen minuuttiin saakka. Itse suosittelisin tekemään aineistotehtävät vasta lopuksi. Vinkkinä kokeeseen menijöille sanoisin myös sen, että kannattaa istua mahdollisimman eteen. Tällöin ei välttämättä tarvitse katsoa, kun toiset tekevät koetta. Evänä minulla oli ainoastaan pullo mehua, sillä tiesin, ettei aika riittäisi syömiseen. Kokeen jälkeen oloni oli aika mitäänsanomaton, enkä jaksanut uskoa, että enää ei tarvitsisi palata takaisin kirjojen ääreen. Koe itsessään tuntui helpommalta kuin yksikään tekemäni harjoituskoe. Soitin kokeen jälkeen vanhemmilleni ja ihmettelinkin kovasti oloani. En ollut erityisen iloinen, mutta en surullinenkaan. Kokeen jälkeen minulla oli ensin hyvä olo, mutta pikkuhiljaa olin entistä varmempi, etten pääse sisään. Halusin kuitenkin luottaa tekemääni työhön. Tuloksia jännitin todella paljon, mutta en miettinyt niitä paljoakaan ennen viikkoa, jolloin myös muiden koulujen tulokset alkoivat tulla. Kun tulokset lopulta saapuivat, en meinannut uskoa silmiäni. Istuin sängyllä, ja tuijotin opintopolkua. En edes heti uskaltanut hyväksyä opiskelupaikkaa, sillä en halunnut vahingossa painaa väärää nappia. Tunne oli varmaan yksi elämäni parhaimmista.

Olen lyhyen Lex- urani aikana ollut aktiivisesti mukana ainejärjestötoiminnassa. Olen ollut mukana monenlaisessa tapahtumissa niin auttelemassa keittiön puolella, kuin järjestämässäkin niitä vuosikurssin emännän roolissa. Olen myös ollut mukana BootLex:in, Lexin jalkapallojoukkueen toiminnassa. En vielä tiedä, minne tulevaisuus Lexissä johtaa. Meillä on aktiivinen, yhtenäinen ja monipuolinen opiskelijayhteisö, joka tarjoaa kaikille jotakin, varmasti myös juuri sinulle. Toivottavasti törmäillään ensi syksynä!

Terveisin Emma Suur-Hamari