Kirjaudu

Älä tee kompromissia unelmiesi suhteen!

 

Heipodei!

Olen 21-vuotias ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Lohjalta. Turkuun pääsy on ollut siis pitkään odotettu ja hilpeä askel eteenpäin. Tie tänne on ollut valitettavan kivinen, mutkikas ja aika ajoin varsinainen murheenkryyni, mutta tästä syystä uskon pystyväni tarjoamaan jonkinlaista lohtua ja toivoa tuleville hakijoille.

Tapoja onnistua on useita, ja siksi en ala saarnaamaan mitään kiveen hakattuna totuutena. Blogikirjoitus on onnistunut, jos joku kykenee samaistumaan ja saamaan tästä jotain arvokasta irti itsellensä.

Muistan elävästi vielä ensimmäisen pääsykoerumbani. Muistan todennäköisesti hautaan asti, koska kaikki meni perusteellisesti päin mäntyä. Valmennuskurssi kyllä tarjosi perinteiset neuvot riittävistä yöunista säännölliseen liikkumiseen ja lukemisen aikatauluttamiseen, mutta kuka hullu nukkuu ja liikkuu taikka hallitsee aikaansa järkevästi, kun pitäisi oikikseen päästä. En ainakaan minä muutama vuosi sitten. Kaikki aika mitä oli, käytettiin orjalliseen pänttäykseen. Ei toiminut.

Itkuhan siinä helposti tulee, kun 14 tuntiset lukupäivät ilman vapaata kaikkine uhrauksineen ei riitä sisäänpääsyyn. Kuinka asennoitua seuraavan vuoden pääsykokeeseen, kun kaikkensa antaneena jää parin pisteen päähän? Epätoivoa ei oltu menetetty. Heitin hanskat tiskiin ja lähdin ulkomaille opiskelemaan. Vietin noin kuusi, erittäin hämmentävää, kuukautta elämästä ulkomailla, kunnes päätin nöyrästi poimia hanskat tiskiltä ja lukea itseni sisälle oikikseen Suomessa. Summa summarum: älä tee kompromissia unelmien suhteen.

Panokset olivat tällä kertaa pelottavammat kuin ensimmäisellä kerralla. Vuosia oli jo takana muutama ja ajatus taas uudesta välivuodesta mursi mielen nopeasti. Keinot oli löydettävä ja murheeseen tuotava unohdus. Hetken näitä keinoja pohdittuani tulin nopeasti siihen tulokseen, että enempää ei voi ainakaan lukea. Jotenkin pitäisi viisaammaksi siis varmaan muuttua, jotta pääsisi tiedekuntaan palloilemaan.

Mikä siis meni pieleen? Ongelmien juuret kiinnittyvät siihen, että todellisuudessa usko omiin kykyihin oli valitettavan heikko. Syvimmillään kyse oli siitä, että huono itseluottamus verhoiltiin tajuttomilla lukutunneilla, jotka olivat pitkälti hyödyttömiä. Pakkohan sitä on päästä sisään, jos lukee kuin hullu. Näin sitä ainakin itselleen kertoi. Oman toiminnan rehellisestä arvioinnista ei ollut tietoakaan, mikä kostautui.

Mitä onnistuminen edellytti? Jotenkin sitä täytyi hyväksyä ajatus siitä, että voi todellakin päästä sisälle ja luottaa aidosti itseensä. Lisäksi on aivan pakko antautua riittäville yöunille, liikkumiselle ja lukemisen aikatauluttamiselle. Edellä mainitsemani on yksinkertaisuudessaan syy siihen, miksi tiedekunnan ovet avautuivat. Tavoite oli, että unta tulisi vähintään kahdeksan tuntia joka päivä ja että lukutunteja noin 10-11 päivittäin. Aikataulutin lukemisen siten, että päivään sisältyi riittävästi myös taukoja, ruokailua ja liikkumista. Kokonaisuus oli kunnossa ja kaikki toiminta todellisuudessa tuki varsinaisen tavoitteen saavuttamista. Äitikin jopa sanoi, että tuolla kertaa meininki oli edes jotenkin tervettä. Äiti oli oikeassa, kuten melkein aina.

Pääsykoerumba on aika syvältä, mutta lupaan, että se on vähemmän syvältä, jos olet armollinen itsellesi ja tiedostat, miten suuri merkitys mainituilla tekijöillä on. Kertomani vinkit ovat älyttömän tylsiä ja ei mitenkään mysteerisiä, mutta se tässä onkin ihana juttu. Sinä, just sinä, olet varsin pätevä tyyppi päästäksesi oikikseen ja apukeinot on helposti saatavilla. Usko tuohon oikein antaumuksellisesti koska se on totta. Luvataan nyt myös toisillemme ”pinky promisella”, että nukut, syöt ja liikut taikka teet jotain super kivaa, mikä irrottaa lukemisesta ja tuo lisää energiaa sekä tarmoa taisteluun.

Itkin pitkään ja vuolaasti kun Turun oikeustieteellisestä aukesi ovet. Ilosta siis. Kiistatta elämän mahtavimpia fiiliksiä ja toivon sydämestäni, että sama tapahtuu sinulle. Valtavasti tsemppiä tulevaan koitokseen! Mulla on täysi luotto suhun!

 

Terveisin

Henrik Vuorio