Neljännen vuoden opiskelijan mietteitä

Hei,

olen Maria, neljännen vuoden oikeustieteen opiskelija Turusta. Haaveilin juristin ammatista jo nuorena, mutta lopullinen päätös oikikseen hakemisesta syntyi vasta lukion loppupuolella. Pääsin sisään tiedekuntaan toisella hakukerralla, ja tätä pääsykoekevättä en tule varmasti koskaan unohtamaan ylittäessäni tuolloin itseni kaikin mahdollisin keinoin. Jälkikäteen on toki helppoa todeta seuraavaa, mutta olen onnellinen siitä, että jouduin tuon rankan pääsykoevalmistautumisen käymään läpi – mikään muu ajanjakso elämässäni ei ole vielä tähän asti opettanut yhtä paljon asioita itsestäni ja omasta kyvykkyydestäni. 

Neljännen vuoden opiskelijana olen edennyt opinnoissani jo reilusti yli puolen välin, ja tällä hetkellä muutamaa kurssia lukuun ottamatta jäljellä ovat enää viimeisen vuoden syventävät opinnot, jotka lopulta huipentuvat gradututkielman tekoon. Tähän neljään vuoteen onkin mahtunut paljon opiskelua: olen kahlannut läpi kaikki oikeudenalojen perusteet, kirjoittanut kolme seminaarityötä ja yhden notaaritutkielman, tehnyt mm. tekoälyliitännäisiä valinnaisia opintoja sekä opiskellut kieliä. Vaikka opiskelua onkin ollut paljon, se on kuitenkin ollut pääosin mielekästä, enkä ole vielä kertaakaan epäröinyt sitä, oliko oikeustieteellinen sittenkään se oikea valinta minulle.

Opintojen ohessa olen tehnyt kaikki nämä vuodet myös töitä. Sain harjoittelupaikan helsinkiläisestä asianajotoimistosta opiskellessani toista vuotta oikiksessa ja samassa toimistossa vietän osan viikoistani edelleen. En voi tarpeeksi korostaa oman alan työharjoittelusta saamieni kokemuksien ja oppien tärkeyttä. Kun opiskelemiaan asioita pääsee soveltamaan käytännön työssä, on kehitys kohti tulevaisuuden ammattilaista huimaa. 

Lopuksi haluan toivottaa paljon tsemppiä ja motivaatiota kevään pääsykoerutistukseen. Vaikka päivät saattavat pääsykoemateriaaleja opiskellessa tuntua hurjan pitkiltä, on tuo hakukevät kuitenkin lopulta hyvin lyhyt hetki. Kuvittele mielessäsi se onnistumisen tunne, jonka saat huomatessasi tulleeksi valituksi tiedekuntaan ja palaa tähän aina kevään aikana, kun tuntuu, että lukuinto on hukassa. Lopulta voit olla enemmän kuin tyytyväinen itseesi ja omaan suoritukseesi – sinä teit sen!

– Maria

Kurssille?

Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!

Katso valmennuskurssimme