Onhan oikis kaiken työnsä arvoinen!
Moikka!
Olen Katariina, 19-vuotias ensimmäisen vuoden lexiläinen. Koko elämäni olen asunut aivan Turun kupeessa ja täällä kävin myös lukion. Opintojeni alettua oikiksessa pääsin vihdoin ihan oikeasti turkulaistumaan.
Lapsena kävin läpi perinteiset haaveammatit lääkäristä opettajaan. Yläasteella ollessani aloin jo tosissani pohtimaan ammatinvalintaa. Juristin ammatti ei tainnut edes käydä mielessä, kunnes kasiluokan lopussa jäin erään tunnin jälkeen juttelemaan silloisen historian opettajani kanssa. Opettaja totesi minulle seuraavasti: ”Susta voi tulla mitä vaan, vaikka ekonomi tai juristi!” Samana iltana päätin, että lukion jälkeen suuntaan oikikseen. Sen jälkeen en enää kertaakaan miettinyt muita vaihtoehtoja (paitsi pahimpina epätoivon hetkinä pääsykokeeseen lukiessa).
Seuraavat vuodet tie oli siis selvä. Viimeisten ylioppilaskirjoitusten ollessa ohi keväällä 2018 oli aika tilata pääsykoekirjat. Vaikka edessä häämöttävät viisi viikkoa tuntuivat pelottavan raskailta, olin myös innoissani. Tuleva kevät oli raivattu kalenterista tyhjäksi. Olin päättänyt tekeväni mitä tahansa sisäänpääsyn eteen. Tein tarkan lukusuunnitelman johon aikataulutin kaikki tauot, ruokailut ja lukuajat. Joka päivä tein töitä 11 tuntia (sisältäen tauot) ja lukupäiviä kertyi täydet seitsemän viikossa.
Kun vihdoin koitti 11. huhtikuuta, oli aika aloittaa työnteko. Lukemisen aloitin aamulla yhdeksältä ja noin yhdeltä pidin puolen tunnin ruokatauon, jonka jälkeen jatkoin ilta kahdeksaan. Arkipäivät luin kirjastolla, viikonloput kotona. Opiskeltavaa oli kolme kirjaa, hieman yli 300 sivua ja luin materiaalin läpi kahdeksan kertaa. Ensimmäisellä kierroksella silmäilin vain tekstin nopeasti läpi, toisella kerralla syvennyin aihepiireihin jo hieman syvemmin. Kolmannella kerralla tein kirjoihin paljon merkintöjä (yliviivaustusseja kului kolme pakettia). Neljännellä kerralla tein muistiinpanoja ja ajatuskarttoja käsin, viidennellä sähköisesti. Kuudes ja seitsemäs kerta kuluivat jälleen vain lukiessa, lisäksi yritin muistaa listoja ulkoa. Kahdeksas kierros oli enää kertaamista.
Viisi viikkoa eivät todellakaan kuluneet helposti ja stressittä. Takana painoi raskas abivuosi ja opiskeltavaa oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Välillä panikoin ajan loppuvan ja pari viikonloppua luinkin neljätoista tuntia päivässä, aamu seitsemästä ilta yhdeksään. Viimeiset pari päivää uskalsin kuitenkin jo vähän rentoutua ja luin enää tiivistelmiä ja muistiinpanoja sekä tein harjoitustehtäviä. Etenkin tehtävien teko oli omalla kohdalla erittäin tehokas tapa oppia ja testata osaamistani, joten jonkinlaista materiaalipakettia suosittelen lämpimästi! Viimeisen lukupäivän lopussa suljin kirjat ristiriitaisin tunnelmin – tiesin osaavani asiat hyvin, mutta en kuitenkaan uskonut sen aivan riittävän.
15.5.2018 koitti päivä, jota olin odottanut viimeiset neljä vuotta – valintakoe. Yliopistolla monet lukivat vielä viimeisiin minuutteihin asti, mutta itse olin jättänyt pääsykoekirjat kotiin. Minua ei ole varmaan koskaan jännittänyt niin paljon kuin juuri ennen koetta. Kokeen alettua en meinannut saada kirjoitettua nimeäni paperiin, sillä käteni tärisivät niin paljon. Pikkuhiljaa kuitenkin rentouduin ja viisi tuntia riitti minulle mainiosti. Kokeen jälkeen fiilikset olivat toisaalta hyvät, koska olin alun panikoinnista huolimatta osannut melko hyvin. Toisaalta olin varma, että sisäänpääsyni tulisi kaatumaan pariin tehtävään.
Seuraavat puolitoista kuukautta tuntuivat ikuisuudelta. Aikaa onneksi siivitti tiivis alkukesä ja lähes joka viikolle olikin jotain tekemistä – sain esimerkiksi painaa valkolakin päähäni! Viimeiset pari päivää jännitin kuitenkin taas ihan järjettömästi. Saatuani tietää tulosten tulleen kirjauduin tärisevin käsin opintopolkuun. Viimeiseen sekuntiin asti olin varma siitä, etten pääsisi vielä tällä kertaa sisään. Ruudulle kuitenkin ilmestyi tieto siitä, että olin päässyt Turun oikikseen. Muistikuvat noista hetkistä ovat aika sekavat, mutta ensin en meinannut saada edes hengitettyä ja seuraavaksi itkin vartin ilosta. Fiilis oli epätodellinen – ei kukaan pääse oikikseen, saati sitten ekalla kerralla!
Kun kaksi kuukautta myöhemmin astuin fuksiviikon ekana päivänä sisään Calonian aulaan tiesin tulleeni juuri oikeaan paikkaan. Heti ensimmäisenä iltana tutustuin mahtaviin tyyppeihin ja koko fuksiviikko vain vahvisti tunnetta siitä, että lexiläisyys ja oikis ovat kaiken se työn arvoista! Lexiläisten yhteishenki on mielettömän hyvä: vanhemmat opiskelijat ottivat meidät fuksit hyvin vastaan ja koskaan ei tarvitse jäädä yksin. Lounasseuraa löytyy aina ja Kirkkotiellä kaikki ovat yhtä isoa kaveriporukkaa.
Nyt opintoja on takana vajaa pari kuukautta. Calonian kahvila ja kirjasto ovat tulleet tutuiksi ja olen oppinut jo paljon uutta. Oikis tuntuu edelleen parhaalta mahdolliselta paikalta ja opiskelijaelämä on parempaa kuin osasin kuvitella! Vaikka työmäärä pääsykokeisiin lukiessa on valtava, eikä se todellakaan lopu sisäänpääsyyn, on tämä ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.
Terveisin
Katariina
Kurssille?
Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!