Kirjaudu

Pieni kurkkaus fuksisyksyyn

 

Seuraavaksi pääset lukemaan ensimmäisen vuoden opiskelijan Katariinan kokemuksia fuksisyksystä:

Muistan itse valmistautuneeni pääsykoekevääseen katsomalla Instagramista kuvia opiskelijaelämästä hästägillä #oikisonihmisenparastaaikaa, ja ne tsemppasivat paljon. Siksipä kerron teille nyt vähän myös mun fuksivuodesta. Toivottavasti tämä teksti motivoi teitä juuri sen pisteen verran, että nähdään ensi syksynä Calonialla. 

Olen Katariina Juhakoski, 20-vuotias neidon alku. Olen alunperin kauniista Järvi-Suomen Mikkelistä, mutta nyt ollut turkulainen jo reilun vuoden. Muutin Turkuun mennäkseni ensin töihin ja keväällä sitten Lexin valmennuskurssille. Kevät hujahti henkisesti valmistautuessa ja psyykkautuessa luku-urakkaan. En ollut käynyt avoimen yliopiston kursseja tai muutenkaan tehnyt kauheasti konkreettisesti töitä hakemisen eteen, joten vähän jännitti, miten suoriutuisin. Lopulta huhtikuu ja kirjat tulivat, valmennus alkoi, eikä auttanut kuin ryhtyä tuumasta toimeen. 

Kävin LexKurssien Teho-valmennuskurssin, johon kuului käytännössä kaikki. Eniten itse hyödyin massaluennoista, pienryhmäopetuksesta ja harjoituskokeista. Luennoilla ja pienryhmissä sain luennoitsijoista eniten irti ja harjoituspääsykokeista sain puolestaan parhaan perspektiivin siihen, kuinka tarkkaan asiat tulee lopulta osata. Valintakokeen jälkeen muistan ajatelleeni, että joko se meni todella hyvin tai sitten se meni todella huonosti. Tuloksien myötä ymmärsin, että se meni todella hyvin ja olin tullut valituksi Turun yliopistoon. 

Kesä meni odotellessa koulun alkua. Lopulta elokuun viimeinen viikko tuli ja olin virallisesti lexiläinen. Opiskelijaelämä tempaisi mukaansa vauhdilla ja fuksisyksy oli kyllä maineensa arvoinen. Olin kuullut, että Turussa on todella ryhmäytynyt oikisporukka ja ajattelin vähän jännittyneenä, että mitenhän selviän. Sain yllättyä täysin, sillä meidät vastaanotettiin lämpimästi avoimin sylin. Fukseja aloittaa Turussa vuosittain n. 150 ja ensimmäisen viikon jälkeen minulla oli jo niin monta ihanaa ystävää, että olin ihan sanaton. 

Fuksiviikolla panostetaan ryhmäytymiseen ja osallistuminen on ajoittain todella intensiivistä, mutta täysin sen arvoista. Viikon jälkeen alkaa pehmeä laskeutuminen opintoihin johdantokurssin myötä, mikä antaa mahdollisuuden totuttautua luennoilla käymiseen ja yliopiston tapoihin. Opiskelijaelämä toi mukanaan paljon upeita tapahtumia ja rakastin jokaista sekuntia. Oli ihanaa käydä erilaisissa paikoissa ja tavata uusia ihmisiä. Yritykset tulivat esittelemään toimintaansa meille ja kertoivat harkkaohjelmistaan sekä arjesta juristina. Yhtäkkiä ymmärsin, että juristin elämä, josta olen unelmoinut, onkin ihan nurkan takana. Fiilis oli siis aika uskomaton. 

Selkeä muistikuva viime keväältä on, kun istuin bussissa menossa valmennuskurssin luennolle vappuaattona ja satuin näkemään lexiläisiä bolognanpunaisissa haalareissa. Silloin ajattelin, että seuraavat kaksi viikkoa puristetaan niin kovaa, että ensi vappuna temmellän ympäri kaupunkia noissa samoissa haalareissa. Näitä fiiliksiä muistellessa syksyn yksi kohokohdista oli tietysti, kun saimme ihan ikiomat haalarit. Tunnelma vähän latistui, kun ensimmäisen merkin ompelun jälkeen sormet olivat jo hellinä.

Lex on täynnä uskomattomia toimikuntia ja ryhmiä, joiden kanssa pääsee haastamaan itseään jokaisella sektorilla. Syksyllä oli jopa vähän valinnan vaikeutta pohtiessa, mihin haluaa keskittää aikansa. On monia urheilukerhoja, ämmäkerhoa, sitsejä, vastaava-pestejä, ulkomaanmatkoja, jne. - lista jatkuu jatkumistaan. Tiesin jo silloin, että viiden vuoden aikana ei ainakaan tule tylsää.  

Opinnot ottavat loka-marraskuussa hieman kiinni, kun eteen annetaan ensimmäiset “oikeat” tenttikirjat. Luennot ovat tiivissisältöisiä ja niiltä lähtiessä pää helisee uusia termejä. No, toisaalta sitä vartenhan tänne tultiin. Suuri osa meistä on käynyt läpi rankan pääsykoekevään ja tietää, miltä pänttääminen maistuu. Sitä pääsee kyllä maistelemaan pääsykokeiden tällä toisellakin puolella. Tunnelma on kuitenkin kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta. Opiskelijat tukevat toisiaan, tenttimuistiinpanoja jaetaan ja päntätään yhdessä. Vanhemmat opiskelijat auttavat parhaansa mukaan ja pitävät meistä nuoremmista huolta. Ei siis ikinä tarvitse pelätä, että jäisi opintojen kanssa tai muutenkaan yksin. 

Nyt alkuvuodesta on hauska katsoa taaksepäin ja miettiä, että aikamoinen syksy on takana. Hetkeäkään en kliseisesti vaihtaisi, paitsi ehkä muutaman myöhään venyneen illan jälkeisen aamuluennon. Tärkeimpänä kuitenkin teille kaikille hakijoille annan pienen tsemppihalin. Tiedän, että tuntuu todella raskaalta painaa kevättä ja kirjaa kannesta kanteen menemään, mutta uskokaa; kyllä se on sen arvoista!

- Katariina