oikiksen vapaa-aika

Skimbalex! Oikkarin vapaa-aikaa!

Moikka!

Olen Meri 20-vuotias Turun oikeustieteellisen tiedekunnan fuksi. Olen kotoisin Lahesta, mutta Suomen Turkuun oli erittäin helppo sopeutua ja kiintyä heti opiskelujen alettua. Vaikka opiskelusta pidänkin ja Calonian lukusalissa tulee vietettyä rutkasti aikaa, niin mielestäni oikiksessa on parasta lexiläisten järjestämät vapaa-ajan aktiviteetit, joista haluan nostaa esille vuoden vauhdikkaasti aloittaneen Skimbalexin alppimatkan.

Skimbalex on siis Turun oikeustieteellisen tiedekunnan laskettelukerho, joka järjesti tammikuun alussa ihka ensimmäisen alppimatkansa. Kohteeksi oli valikoitunut ihana ja luminen Bad Gasteinin kylä Itävallassa, jonne lähdimme matkaan 24:n lexiläisen voimin. Vastaanotto kohteessa oli kirjaimellisesti luminen, sillä lunta satoi taivaan täydeltä koko ensimmäisen illan. Onneksi tämä ei meitä lannistanut, vaan aloitimme illan majatalossamme kolmen ruokalajin illallisella ja railakkaat jatkot tarjosi ryhmämme sisällä legendaksi muodostunut lähibaarimme Silver Bullet. Seuraavana aamuna tavoite päästä laskettelemaan kiilsi silmissä niin kovasti, ettei eilisillasta peräisin ollutta väsymystä tullut mieleenkään jäädä potemaan huoneeseen, vaan koko eilisillan suorittajaryhmä oli rinteessä jo ennen kuin hissit olivat käynnistyneet.

Koska ryhmämme oli suurikokoinen, joukkoon mahtui sekä lumilautailijoita että skimbaajia ja mikä parasta, mukana oli kaiken tasoisia laskijoita. Rinteessä laskettelimmekin usein omia menojamme pienemmissä porukoissa, mutta kokoonnuimme isolla porukalla yhdessä lounaalle. Itse tein tietoisen valinnan ja liityin alppimatkan aikana perustettuun Skimbalexin (vielä) epäviralliseen sivujaostoon nimeltä Höntsäklubi. Höntsäklubin tavoitteena oli nauttia maisemista ja loivemmista rinteistä, hauskanpidon ja afterskin suurta merkitystä unohtamatta.

Reissun paras muisto on ehdottomasti Fondue ilta, jolloin menimme koko ryhmän kesken syömään rinteessä sijaitsevaan fondueravintolaan. Ravintolaan mentiin yksi-istuimisella tuolihissillä, jonka tajusimmekin jälkikäteen olleen ainoa hetki koko reissussa, kun sai olla aivan yksin edes muutaman minuutin. Parasta kyseisessä ravintolassa oli rento tunnelma sekä tietysti jättimäinen ja herkullinen juustofondue. Illallinen sai hauskan ja vauhdikkaan päätteen, kun laskimme kaikki rodel-kelkoilla alas takaisin kylään jatkamaan illanviettoa sieltä käsin.

Reissu oli ehdottomasti koko kuluneen fuksivuoden parhain kokemus. Odotankin jo innolla, jos onnistuisin nappaamaan liput myös seuraavalle Skimbalexin laskettelureissulle, joka järjestetään huhtikuun lopussa Rukalle!

Terveisin,

Meri

Kurssille?

Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!

Katso valmennuskurssimme