Kirjaudu

Luku- ja vastaustekniikat mallilleen!

 

Täällä kirjoittelee 21-vuotias Heidi, ensimmäisen vuoden oikeustieteen opiskelija, ja alkujani olen kotoisin Jyväskylästä. Turussa olen kuitenkin viettänyt aikaa jo syksystä 2017, sillä preppasin itseäni oikista varten Turun Kristillisen opiston oikeustiedelinjalla, jonka kautta suoritin myös Turun avoimen yliopiston kursseja. Lukiosta valmistuttuani vietin välivuoden, jonka jälkeen hain ensimmäisen kerran oikikseen. Lukutekniikka ja oikeastaan kaikki muukin hakuprosessiin liittyvä oli hieman retuperällä, joten ovet eivät vielä silloin auenneet. Ensimmäisen pääsykoeyrityksen jälkeen aloin sitten toden teolla hiomaan oppimis- ja lukutekniikoitani tulevaa pääsykoekevättä varten, ja se todella osoittautui kaiken vaivan arvoiseksi!

Itselleni oikeustieteelliseen hakeminen ei ole aina ollut kristallinkirkas tulevaisuuden päämäärä. Juristina työskentely on toki aina kuulostanut, sekä näyttänyt hienolta vaihtoehdolta, mutta vasta lukiossa aloin miettimään todellisia motiivejani sille, mitä tulevaisuudeltani haluan. Välivuoden aikana sain ajatukseni kasaan, ja päädyin oikikseen ennen kaikkea sen tarjoamien lukuisten työllistymismahdollisuuksien vuoksi, ja myös siitä syystä, että toimiminen oikeudellisten kysymysten parissa osoittautui itseäni erityisesti kiinnostavaksi aiheeksi. Lähes kaikki ympärillämme olevat asiat ovat jollain tapaa kuitenkin linkittyneet johonkin oikeudenalaan, joten tällä alalla mahdollisuuksia on lukemattomia.

Pääsykoekevät 2018 oli ehdottomasti rankka, mutta palkitseva rutistus. Lähes koko vuoden treenattu lukutekniikka helpotti urakan aloitusta huomattavasti. Oma tekniikkani koostui puhtaasti ulkoa opettelusta ja kertaamisesta. En lukenut kirjoja ensimmäistä kertaa selailemalla läpi, vaan aloitin samantien asioiden muistiinpanemisen. Luin pieniä pätkiä kerralla, koitin painaa asiat muistiin, ja kirjoitin muistamani ylös kirjaan katsomatta. Lisäksi lukupäivän alussa kertasin edellisen päivän asiat, ja lopussa kertailin päivän aikana oppimani asiat. Joskus lukupäivät kuitenkin venyivät niin pitkiksi, ettei kertausta yksinkertaisesti enää jaksanut suorittaa. Viime keväänä pääsykoekirjoja oli kolme kappaletta, ja pyrin lukemaan päivässä kahta kirjaa. Kirjoja kävin läpi moduuleittain. Itselläni ei ollut täysin selkeää lukusuunnitelmaa, sillä olen huono sellaisten tekemisessä, mutta lukurutiini muodostui melko nopeasti jo ensimmäisen viikon aikana. Päivittäin vietin aikaa kirjojen parissa noin 8-12 tuntia, ja tähän aikavälille kuuluivat myös reilut ruoka- ja kahvitauot. Vapaapäiviä en juurikaan pitänyt, muistaakseni kaksi kokonaista päivää olin täysin lukematta mukaan lukien pääsykoetta edeltävän päivän.

Lukuaika tuntui verrattain lyhyeltä, ja stressi pääsi välillä kasvamaan turhankin suureksi. Ajatusten jakaminen muiden hakijoiden kanssa ja perheen kannustukset kuitenkin helpottivat omaa urakkaa. Päivittäisestä ulkoilusta tuli myös elinehto, sillä ajatusten tuulettaminen sai aivot taas pelittämään paremmin. Omaa lukutekniikkaa kannattaa kuitenkin etsiä ja harjoittaa, sillä se mikä toimii toisella ei välttämättä ole juuri se oikea tekniikka toiselle. Nyt tiedekuntaan päästyäni kaikkea ei voi kuitenkaan opetella ulkoa, eikä se ole tarkoituskaan. Oikeudenalojen perusteiden lukeminen eroaa siis melko suuresti pääsykoelukemisesta. Tärkeää on erottaa relevantit seikat ja hahmottaa kokonaisuuksia, joten ainakin itse joudun taas harjoittamaan omaa opiskelutekniikkaani yliopistoon sopivaksi.

 

Itse valintakoetilanne ei ollut läheskään niin stressaava, kuin mitä voisi kuvitella. Stressi ehkä ainakin omalla kohdalla helpottui, kun pääsykoepaperin sai eteensä. Tilanne kannattaa kuvitella vain normaalina tenttitilanteena, eikä ylianalysoida ja panikoida. Kokeen jälkeen olo oli melko tyhjä, ’’tässäkö se nyt oli’’. Jopa pääsykoetta stressaavampaa oli kuitenkin tulosten odottelu. Se mitä ei ehdottomasti kannata tehdä, on se, ettei ala selailemaan kirjoja enää tulosten odottelu aikana, sillä se saa epävarmuuden ja stressin jälleen nousemaan. Kun tulosten julkaisupäivä koitti, en onnekseni herännyt heti aikaisin aamusta päivittelemään opintopolkua, vaan herättyäni tulokset oli julkaistu. Myönnetty opiskelupaikka sai aikaan riemunkiljahduksia, mutta myös samalla epäuskoisen olon. Epäusko on jatkunut oikeastaan vielä tähänkin päivään saakka, sillä onhan tiedekuntaan sisäänpääsy niin mahtava juttu, että sitä on vieläkin aika ajoin vaikea uskoa.

Opinnot tiedekunnassa ovat vielä hyvin alussa, mutta mielestäni ne ovat lähteneet sujumaan kuitenkin hyvin. Johdatus oikeudelliseen ajatteluun -kurssilla olemme jo päässeet ratkomaan ryhmissä oikeustapauksia ja pitämään aiheesta seminaarit, sekä tekemään harjoitustyön kirjan avulla. Pian alkavat valtiosääntö- ja eurooppaoikeuden kurssit, joita odotan innolla, sillä niiden myötä pääsee vielä konkreettisemmin kiinni yliopisto-opiskeluun. Opiskelu tiedekunnassa on hyvin vapaata ja itsenäistä, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi yksinäistä. Ainejärjestömme Lex Ry järjestää hyvin paljon erilaista toimintaa ja tapahtumia, joka luo mahtavaa yhteishenkeä oikkareiden välille, ja näin myös muodostaa tukiverkostoa opintojen ympärille. Itse olen osallistunut muun muassa Calonian sanomien eli tutummin Calsarin kirjoittamiseen, sekä auttanut Kirkkotien keittiössä sen syyskauden avajaisten yhteydessä ja osallistunut Toogien koristelutyöhön. Tekemistä löytyy siis erittäin matalan kynnyksen toiminnasta hallituspesteihin asti.

Kokonaisvaltaisesti ajateltuna tiedekuntaan pääsy on siis ollut todellakin paras asia ja kaiken sen vaivan arvoista. Pääsykoekevät on rankka ponnistus, mutta verrattaen hyvin pieni aika elämässä. Kun palkintona voi olla paikka näin mahtavassa yhteisössä, ei kannata epäillä hetkeäkään, etteikö jaksaisi. Hurjasti tsemppiä kaikille lukuihin, sisäänpääsy ei todellakaan ole mikään mahdottomuus!

Heidi Halttunen