Opiskelijaelämää oikeustieteen opiskelijana

Moi!
Mun nimi on Frans ja olen kohta toisen vuoden lexiläinen. Hakuprosessi on jo yli puolessa
välissä, joten ajattelin kirjoitella teille siitä, mikä teitä odottaa pitkän ja rankan hakukevään
jälkeen: opiskelijaelämä!


Opiskelijoiden vappu on saanut mystisen maineen. “Vappu ei lopu”, mutta valitettavasti
kaiken hyvän tulee loppua aikanaan… Meillä vappu alkoi noin kaksi viikkoa ennen
vappuaattoa LexSpexin näytöksillä. Speksi on opiskelijateatteria, jossa kuka tahansa
yleisöstä voi huutaa “OMSTART!”, jonka jälkeen näyttelijät toistavat juuri näytellyn
kohtauksen eri kriteerein, kuten “ OMSTART, men samma på svenska!”. Tämän vuoden
näytös kertoi nakkikioskilla tapahtuneesta murhamysteeristä, joka näytöksen aikana otti
monia ennalta-arvaamattomia käänteitä. Vappu jatkui purjehdus- ja
vesiaktiviteettikerhomme, Seilailexin, 3. vuosijuhlilla. Vuosijuhlien jälkeen turkulaiset oikkarit
matkasivat Helsinkiin, Hesa-excuille, tutustumaan potentiaalisiin työnantajiin. Illan kruunasi
Pykälä ry.:n kanssa järjestetyt yhteissitsit. Sitsit ovat akateeminen laulujuhla, jossa lauletaan
perinteisiä opiskelijalauluja, syödään ja juodaan hyvin. Sitseillä on usein myös jokin teema.
Myöhemmin vappuna, meillä oli myös legendaariset päiväsitsit politiikan tutkimuksen
opiskelijoiden, P-Klubin, kanssa. Lexin laskettelukerho, Skimbalex, järjesti laskukauden
päättärit yhdessä Englannin kielen opiskelijoiden laskettelukerho, Askin ja teknillisen
skimbakerho, Teskin kanssa. Laskukauden päättäreissä rastikierroksen jälkeen pääsimme
rentoutumaan poreisiin.


Toimin Lex ry:n tapahtumavastaavan alaisuudessa tapahtumajaostossa, joka järjestää kaikki
Lexin sisäiset tapahtumat. Vappuviikolla järjestimme mm. karaokeapprot ja vappupiknikin.
Karaokeapproilla kiersimme Turun eri karaokebaareja, jossa lauloimme kilpaa eri genreissä.
Tämän vuoden genret olivat voimalaulu, balladi, rap ja suomihitti. Karaokeapprojen finaali
huipentui The Boat- jokilaivaan, jossa kaksi eniten pistettä saanutta joukkuetta kilpaili
halutusta kultapokaalista. Pokaaliin on kaiverrettu jokaisen voittajajoukkueen nimi.
Vappupiknik avasi vappuaaton. Vappupiknik on rento toiseksi vapputapahtuma
Puolalanpuistossa, jossa nautitaan eväistä, kuohuvasta ja kavereista. Ikimuistoinen
Kirkkotien wappu kruunasi kahden viikon juhlat. Kirkkotie on Lexin legendaarinen kerhotila,
jossa järjestetään Turun parhaimmat bileet.


Muista, että vaikka unelmakoulun ovet eivät aukenisikaan nyt tänä vuonna, niin älä luovuta!
Tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta, että koulupaikan saamatta jääminen on henkisesti
todella kuormittavaa. Kyllä ne ovet sieltä aukeavat, jos ei tällä kertaa, niin ensi kerralla
sitten.


Muistakaa pysyä motivoituneena ja tsemppiä viime hetken puristuksiin:
“Pain is temporary, law degree is forever”.


Näihin kuviin ja tunnelmiin – Nähdään syksyllä!


-Frans
Valmennuskurssitutor

Kurssille?

Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!

Katso valmennuskurssimme