Pitkäjänteisyys palkitaan – Jimin pääsykoekevät

Hei olen Jimi 22v, syksyn 2018 fuksi ja olen muuttanut Turkuun kesällä Helsingistä. Lukion jälkeen en ole opiskellut mitään muuta, ennen kuin pääsin oikeustieteelliseen kolmannella hakukerralla. Kiinnostus oikikseen syntyi abivuonna, kun piti lopullisesti päättää mihin aikoo hakea toisen asteen jälkeen. En ollut aikaisemmin halunnut välttämättä juristiksi, vaikkakin ala on aina vaikuttanut kiinnostavalta. Yhteiskunnalliset asiat ovat kiinnostaneet minua aina ja tästä syystä koin, että oikeustieteellinen on hyvä valinta, onhan OTM-tutkinto ns. yleistutkinto. Ensimmäisen hakukerran jälkeen tiesin kuitenkin jo, että en tule varmasti löytämään enää yhtä mielenkiintoista alaa, joten reitti oli tältä osin selvä.

Hakuprosessi 2018 keväällä erosi jonkin verran aikaisemmista hauista, sillä lukuaikaa kirjojen julkaisusta pääsykokeeseen oli vain 5 viikkoa! Tämä aika täytyi maksimoida ja lukeminen tuli suunnitella niin, että asiat kerkesi tankata päähän tässä ajassa. Monet kokeisiin lukevat sanovat, että he eivät pysty lukemaan kotona, vaan on pakko mennä vaikka kirjastoon, koska kotona ei saisi kuitenkaan mitään aikaseksi. Itse luin koko 5 viikkoa omalla sohvalla mukavassa makuuasennossa. Jokaisen tulee siis itse löytää sopiva paikka lukea ja kaikille se ei välttämättä ole lähin kirjasto.

Kävin lukemisen yhteydessä myös valmennuskurssilla, jota suosittelen kaikille hakijoille. Päivät kuluivat niin, että luin maanantaista lauantaihin kotona klo 8-16, ja tämän jälkeen menin kurssille, joka oli klo 17.30-20.45. Joka päivä ei ollut kurssi-iltoja ja tällöin kertailin itsekseni vielä pari tuntia kotona. Päivät olivat siis pitkiä, mutta antoisia, koska joka päivä oppi lisää! Sunnuntai oli myös ainoa päivä kun pidin kevyemmän lukupäivän, harjoituspääsykoe mukaan lukien noin 5 tunnin päivä. Lukuajan lyhyyden vuoksi, en kokenut että minulla olisi ollut varaa pitää kokonaista päivää vapaata. Kevyempiä päiviä kuitenkin pidin muutamia 5 viikon aikana. Sunnuntaina kävin aina valmennuskurssin järjestämässä harjoituspääsykokeessa, jossa oli oikean kokeen sisältämiä tehtävätyyppejä ja sama aika tehdä koe. Harjoituspääsykokeen sai aina korjattuna takaisin ja tämä oli yksi parhaimmista tavoista oppia kevään aikana. Mielestäni yksi parhaimmista stressin lievittäjistä oli se, kun kolmannella hakukerralla panostin joka päivä lukemiseen paljon enemmän kuin aikaisemmin, jokaisen päivän jälkeen oli hyvä fiilis kun oli pysynyt omassa aikataulussa. Koko ajan oli sellainen olo, että hyvä tästä tulee.

Itse pääsykoe oli jälleen jännittävä paikka, eikä kahden edellisen kokeen tekeminen tuntunut alentavan pulssia. Koe alkoi ja aluksi tehtävät vaikuttavat todella vaikeilta, ja teksteistä ei meinannut saada mitään selvää. Pienen alkushokin jälkeen koe alkoikin tuntua helpommalta, kun kaikki tehtävät oli ensin lukenut läpi. Koe sisälsi neljä 10p monivalintaa ja neljä 10p kirjoitustehtävää. Kaksi monivalinnoista koski kokeessa jaettavaa materiaalia ja kaksi ennakkomateriaalia. Koeaika tuntui suhteellisen lyhyeltä, joten kellon kanssa sai koko ajan olla tarkka. Yhtä tehtävää varten oli keskimäärin vain 37 minuuttia. Kokeen jälkeen oli fiilis, että tällä kertaa on hyvät mahdollisuudet sisäänpääsyyn. Ilo oli suuri, kun työvuoron lounastauolla tarkistin valintojen tuloksia ja ruudulla paistoi peukku ja Turku. Loppupäivä kului sukulaisten onnitteluihin vastatessa sekä hätähousuna vapaita asuntoja tarkastaessa.

Yksi hienoimmista asioista Turussa on ainejärjestömme Lex. Ainejärjestö toimii oikkareiden edunvalvojana, mutta se näyttelee isoa osaa myös vapaa-ajan riennoissa. Oikiksen bileet ovat ehkä Lexin hienointa antia, mutta osataan oikiksessa muutakin tehdä. Lexin alaisuudessa pyörii monia eri urheilukerhoja, mm. sähly- ja laskettelukerho sekä hurmoksellinen spex, joka yhdistää teatterin, tanssin, laulun ja musiikin. Itse olen ottanut osaa moniin Lexin järjestämiin tapahtumiin, mm. Lexin yhteistyökumppani Herrainpukimo Oy:n esittelyiltaan sekä Lexin omaan Oktoberfestiin.

Oikeustiede on tieteenala, joka tarjoaa loputtamat ongelmat, joista lakimiehet pääsevät laskuttamaan. Ei tarvitse ajatella, tarvitaanko oikeudellista osaamista tulevaisuudessa, tosiaankin tarvitaan. Maailma kehittyy ja oikeudelliset ongelmat sen mukana. Mm. tekoäly ja sen kehittyminen aiheuttavat tulevaisuudessa juridisia ongelmia, joita emme vielä edes tunnista. Kannattaa ehdottomasti harkita hakemista oikeustieteelliseen ja tässä Turku on loistava valinta!

Kurssille?

Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!

Katso valmennuskurssimme