Val­men­nus­kurs­si­vas­taa­vien ter­veh­dys

Heippa kaikki! 

Täällä kirjoittavat Elina ja Elisa, LexKurssien nykyiset valmennuskurssivastaavat. Ajattelimme, että kurssiblogi on hyvä pyöräyttää taas käyntiin tulevaa hakukevättä varten valmennuskurssivastaavien tervehdyksellä. 

Olemme molemmat 5. vuoden oikeustieteen opiskelijoita ja kirjoitamme tällä hetkellä pro gradu -tutkielmiamme eli opintomme oikiksessa alkavat olemaan jo loppusuoralla. Vaikka omasta hakukeväästämme on vierähtänyt jo useampi vuosi, valintakokeeseen valmistautuminen ja luku-urakka ovat jääneet hyvin molempien mieleen – olihan se aikamoinen puristus, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Olemme myös opintojen aikana olleet aktiivisesti mukana LexKurssien toiminnassa, joten olemme nähneet hakukevään monelta eri kantilta oman kokemuksemme lisäksi. 

Oikiksessa parasta on ollut ihanat uudet ystävät ja opiskelijatapahtumat, mielenkiintoiset opinnot ja mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Oikeustieteen opinnot ovat hyvin monipuoliset ja opiskelijoille annetaan aikaa löytää oma kiinnostuksen kohde, minkä olemme kokeneet erittäin hyväksi. Tutkinnossa on hyvin tilaa myös vapaavalintaisille opinnoille, ja kursseja on mahdollista käydä oman mielenkiinnon mukaisesti hyödyntäen myös muiden tiedekuntien tarjontaa. Plussaa on ehdottomasti ollut myös se, että opinnot on helppo sovittaa yhteen työelämän kanssa, sillä ainakin Turussa läsnäolopakkoa on koko tutkinnon aikana suhteellisen vähän. Oikkareille on tarjolla laajasti oman alan työtehtäviä eli omaa osaamista pääsee kehittämään myös käytännössä. 

Oikikseen hakeminen ei ollut kummallekaan meistä vielä lukiossa täysin selvää, vaikka ala on aina kiinnostanut. Jälkikäteen voimme kuitenkin todeta, että hakeminen on ollut ehdottomasti yksi parhaita päätöksiämme. Hakemisessa mietitytti eniten sisäänpääsyn vaikeus, sillä se vaikutti alkuun suorastaan mahdottomalta. Tällaista on kuitenkin täysin turha murehtia etukäteen, sillä hyvällä motivaatiolla ja ahkeruudella tiedekunnan ovet aukeavat taatusti jossain vaiheessa. 

Valmennuskurssivastaavina olemme täällä teitä varten ja haluamme auttaa hakijoita saavuttamaan tavoitteensa. Meihin voi siis olla aina yhteydessä, mikäli jokin kursseihin, hakemiseen tai ylipäätään oikisopintoihin liittyen mietityttää!

Nähdään pian kursseilla!  

-Elina ja Elisa 

Kurssille?

Etsitkö sopivaa valmennuskurssia? Meillä on aika monenlaisia, joten eiköhän täältä löydy!

Katso valmennuskurssimme